Mistä löytyy stand up -klubien lumo?

Showbisneksen sanotaan syntyneen 1800-luvun loppupuolella tai 1900-luvun alussa. Elokuvassa The Greatest Showman käsitteen synty on laitettu showmies P.T. Barnumin nimiin. “Nyt minä sen keksin: sitä kutsutaan showbisneksi”, huudahtaa elokuvan trailerissa Barnum, joka villitsi 1800-luvun amerikkalaisia tuomalla erilaisia kummajaisia kuten vaikka akrobaattisia kääpiöitä maksavan yleisön eteen.
Showbisnes on bisneksistä paras
Barnumin päivistä asti etenkin Yhdysvalloissa showbisnes on sananmukaisesti ollut business. Parhaimmillaan siellä liikkuvat isot rahat. Erilaisissa musikaaleissa on 1930-luvulta lähtien luotu romantiikkaa viihdealan ympärille. Niin kutsutut backstage-musikaalit, joita esimerkiksi RKO teki 1930-luvulla paljon, käsittelivät shown tekemistä ja loivat jännitystä näytelmien, musikaalien ja yökerhoesiintymisten ympärille. Sittemmin muutkin elokuvayhtiöt tuottivat paljon elokuvia, joissa luotiin legendaa. Esimerkiksi MGM:n markkinointikoneisto loi tähtikulttia, joka oli tehty lumoamaan katsojia showbisneksen kiehtovuudella. “There’s no business like showbusiness” laulettiin monessa elokuvassa ja tämä Irving Berlinin säveltämä laulu levisi monien artistien tulkintana Suomeen asti. Viihteellä ei ole vertaa, oli laulun opetus.
MGM:n eräässä elokuvassa on kohtaus, jossa nuori Judy Garland laulaa elokuvatähti Clark Gablen kuvalle: “Dear Mr. Gable, I am writing this to you..” Tyttönen on toivottomasti rakastunut filmitähteen. Vähitellen propaganda alkoi tuottaa tulosta. Nuoret ihmiset haaveilivat pääsevänsä itse elokuva-alalle. Tämä kaikki alkoi kerätä voimakasta latausta showbusineksen ympärille.
Paheelliset klubit viekottelivat
Samaan aikaan Euroopassa 1920-30-luvun Saksassa kabareeklubit elivät kukoistuskauttaan. Weimarin Saksassa kabareella meni hyvin aina siihen asti, kun Hitlerin valtaan astumisen jälkeen sananvapautta alettiin rajoittaa. Siihen asti paheelliset klubit, joissa numerot vaihtelivat vähemmän rivosta täysin ruokottomaan, keräsivät keskiluokkaistakin yleisöä. Seksi myi hyvin ja klubien esiintyjättäret tarjosivat estotonta seksuaalisuutta yleisön iloksi.
Stand up -klubeissa yhdistyy monenlaista jännitystä
Stand uppia on nähty vuosikymmenten varrella erilaisissa paikoissa. Klubitilanteissa stand up on omimmillaan, mutta myös yökerhot ja kasinot ovat tyypillisiä paikkoja, joissa stand upia voidaan esittää. Las Vegasissa voi helposti nauttia kummastakin: viihteestä ja kasinopelaamisesta. Siinä missä Stand up -komedia tuo hauskuutta ja saa katsojat nauramaan, mutta kasinopelit antavat hauskuuden lisäksi myös jännitystä ja tämä on mieleen viihteen kuluttajille. Klubit ja kasinot soveltuvat hyvin stand upin esittämiseen. Yksi stand up -komiikan hyvistä puolista on se, että se ei vaadi tilalta juuri mitään edellytyksiä. Tarvitaan vain tyhjä tila esiintyjää varten, mikrofoni ja valot. Jos esiintyjä on taitava, tämä riittää luomaan hienon illan. Verrattuna moniin suurempiin esityksiin, stand up nojaa yksinkertaisuuteen. Koomikon läsnäolo on se, jossa syntyy spontaani vaikutus yleisön ja koomikon välille. Erilaisissa ravintolatiloissa voidaan luoda ainutlaatuinen tunnelma, jossa juuri hetkessä eläminen synnyttää parhaimmat naurut. Koomikon reagoiminen tilanteeseen ja sen illan yleisöön tuo stand up -komiikkaan sitä mitä elävä viihde on parhaimmillaan: tunteen siitä, että katsoja on ollut mukana jossain sellaisessa joka ei enää toistu.
Konkreettisia keinoja luoda hyvä stand up -klubi
Liian usein näkee klubeja, joissa ei olla satsattu miljöön rakentamiseen. Hyvä stand up -klubi ei vaadi paljon – kuten edellä mainittiin, vain mikrofoni ja valot riittävät – mutta jos klubin omistaja on kunnianhimoinen, klubin suhteen voi tehdä paljonkin. Ensinnäkin on tärkeää, että kaikki katsojat näkevät lavalle. Pylväistä ja muista näköesteistä pitäisi päästä eroon. Pääsymaksulliset tilaisuudet varmistavat sen, että katsojat keskittyvät itse esitykseen. Baarin henkilökunnan pitää olla mukana illan luomisessa siten, että palvelu ei ole turhan äänekästä, vaan koomikon annetaan olla pääosassa. Parhaimmillaan stand up -klubi on ainutlaatuinen lisä minkä tahansa kaupungin viihdetarjontaan.