Erilaisia taustoja omaavia stand up -koomikoita

Stand up -komiikka on siitä mielenkiintoinen ala, että alalle voi ryhtyä oikeastaan millä tahansa taustalla ja minkä ikäisenä tahansa. Open mic -illat pitävät huolen siitä, että esimerkiksi turhautunut kotirouva voi halutessaan päästä ääneen kertomalla havaintojaan elämästään yleisölle ja saamalla yleisön nauramaan. Siksi ala on vetänyt puoleensa kirjavia tekijöitä.

Suomessa teatteritausta painottunut

Ensimmäiset stand up -koomikot olivat Suomessa näyttelijöitä. Tämä johtui pitkälti siitä, että teatterinjohtaja ja näyttelijä Riku Suokas organisoi klubitoimintaa teatteripiireistä käsin. Näyttelijäpainotus näkyy suomalaisessa stand upissa vieläkin, sillä monet eniten nimeä saavuttaneet koomikot ovat myös näyttelijöitä tai ainakin taidoiltaan sellaisia, että ovat voineet tehdä myös näyttelijäntöitä. Osa näyttelijöistä koki saavansa omat parhaimmat puolensa esiin juuri stand up -koomikkona. Tällainen on esim. näyttelijä Mika Eirtovaara, jonka fyysinen, sooloileva esiintymistyyli ei välttämättä sopisi perinteiseen teatteriin. Komediaa ei kuitenkaan pidetty ammattivaihtoehtona pitkään aikaan ja siksi moni lavataiteilija on helposti päätynyt ensin teatterin piiriin.

Muita teatteritaustan omaavia näyttelijöitä ovat Riku Suokas, Jaakko Saariluoma, Andre Wickström, Ilari Johansson ja Heli Sutela. Heli Sutelalla televisiotyö siivitti uran alkuvaiheita; Kumman kaa -komediasarja alkoi samana vuonna, kun Sutela alkoi aktiivisesti tehdä stand up -komiikkaa Suokkaan ClubActOne -klubeilla.

Televisiotyöstä on ollut hyötyä sekä uran alku- että keskivaiheilla. Myös Andre Wickström sai omaa nimeään kantavan tv-ohjelman uransa alkuvaiheilla. W-tyyli oli MTV3:n kauden kärkiohjelma syksyllä 2003. Suurella mainostuspanostuksella lanseerattu sarja teki Wickströmistä kuuluisan, vaikka itse ohjelma oli katsojaluvuiltaan ja vastaanotoltaan pettymys.

Krisse Salminen, joka tulee samasta Salmisten televisioperheestä kuin näyttelijäveljensä Eppu, isänsä tietokilpailumies Reijo Salminen ja veljenpoikansa juontaja ja laulaja Roope Salminen, oli television suosittu blondihahmo samoihin aikoihin, kun klubikulttuuri kasvoi Suomessa 2000 -luvun alkupuolella. Nelonen panosti isosti Salmisen uraan ja klubeilla riitti katsojia, kun kaksi sen hetken kuuminta televisiojulkkista Salminen ja Wickström esiintyivät myös klubeilla. W-tyylissä oli mukana myös Jaakko Saariluoma ja Stan Saanila, jotka sittemmin ovat jatkaneet stand up -koomikon uraansa mutta tehneet kuitenkin päätyönsä televisio-ohjelmissa, Saariluoma juontajana eri visailuissa ja Saanila joukkueen kapteenina Uutisvuodossa.

Yliopistotaustaiset koomikot

Kuten muuallakin maailmassa, stand up kuuluu osana yliopistokulttuuriin. Klubikulttuurin eläessä kultakauttaan Suomessa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä yliopistoklubeja järjestettiin ainakin Helsingissä Bundolon stand up -klubilla Ratakadulla, Seisomapaikka-klubilla Jyväskylän yliopistoalueella ja Tampereen vanhalla ylioppilastalolla. Seisomapaikasta nousi useita merkittäviä koomikoita, etunenässä Teemu Vesterinen ja Ismo Leikola. Vesterisen ja Jukka Lindströmin Paukutusjengi keskittyi yhteiskunnallisiin aiheisiin. Lindström on nähty myös ajankohtaissarja Noin Viikon uutisten vetäjänä Ylellä.

Kilpailuista nousseet stand up -koomikot

Eniten julkisuutta Suomessa saanut stand up -koomikko saattaa olla Sami Hedberg, joka voitti SubTv:llä järjestetyn stand up -kilpailun vuonna 2005. Get Up Stand Up -kilpailun voitto toi Hedbergille julkisuutta, joka siivitti Hedbergin uran alkua. Klubitoiminnan ulkopuolelta tullut Hedberg järjesti itse omia esiintymisiltoja ja pian myös kokonaisia kiertueita. Keikkataltiointi Kokovartalomies kiertueelta vuodelta 2009 nousi internetissä hitiksi. Hedberg toi isot kiertueet suomalaiseen stand up -kulttuuriin, samoin kuin jäähallikeikat. Helsingissä Hedberg pyörittää Apollon yökerhossa jatkuvasti stand up -iltoja. Hänet on nähty myös suosituissa Luokkakokous -elokuvissa.

Ylen TV 2:lla nähdyssä Naurun tasapaino -kilpailussa 10 stand up -koomikkoa kilpailee voitosta. Kilpailu on järjestetty kolme kertaa ja sen on voittanut Robert Pettersson, Iikka Kivi ja Matti Patronen. Kilpailun voittajille on järjestetty muun muassa kiertueita.

Feministinen stand up on nousussa

Uutena lisänä stand up -kentällä ovat All Female Panel -klubit, jossa esiintymässä on pelkkiä naisia. Voisikin arvella, että tulevaisuudessa naiskoomikoiden määrä kasvaa Suomessa.