Heikkilä, Pirjo
Miksi sinusta tuli stand up koomikko?
Oon lapsesta asti saanut tyydytystä tunnelman keventämisestä. Tämä on niinkun tarpeisiini sopiva laji.
Kuka on sinun esikuvasi?
Sukulaiset häpesivät mua, kun matkin lapsena Apuva-miestä kaikkialla. Pirkka-Pekka Petelius olkoon siis virallinen ensimmäinen esikuva. Isompana oon ihaillut monia hienoja suomalaisia näyttelijöitä, erityisesti Studio Julmahuvin tyyppejä.
Missä oli ensimmäinen keikkasi? Onnistuiko se odotusten mukaan?
Lahdessa on semmoinen pieni kuppila kuin Hiidenkivi. 2004 syksyllä heitin stand up -illassa viis minuuttia. Olinhan mä ihan paniikissa, mutta se oli ekaksi kerraksi ihan ok. Sitä ennen olin kokeillut jotain stand upin tapaista enoni häissä ja siellä kyllä kajahteli aika vaivaantuneita nauruja.
Lähtevätkö jutut usein tositapahtumista vai keksitkö ne täysin?
Joo lähtevät tositapahtumista.
Mitä eri vaiheita käyt läpi yhden jutun kehittelemisessä?
Kirjoitan aiheen ylös ja esittelen idean kaverille, joka aina uskollisesti jaksaa kuunnella niitä. Jos se tuntuu siltä, että siitä sais selkeän vitsin, niin kokeilen yleisölle yhden kerran. Oon niin laiska, etten jaksa ruveta muokkailemaan niitä ja kokeilemaan uudestaan, jos ekalla kerralla yleisö on jutun aikana vaan tuijottanut odottavan näköisenä.
Miten usein keksit uusia aiheita?
Aiheita kyllä tulee joka päivä, mutta keksin harvoin niistä hauskaa sanottavaa.
Miten valmistaudut ennen keikkaa?
Tykkään olla paikalla mahdollisimman ajoissa.
Jos keikalla tulee black out tai jotain muuta menee väärin, miten pelastat tilanteen?
No jatkan heti kun muistan taas. Viimeksi kun sumeni, niin raavin päätä. Sillä aikaa yleisö odotteli. Ei se nyt mikään tilanteen pelastus ollut, mutta jäin henkiin.
Minkälainen on hyvä yleisö?
Semmoset katsojat, jotka tajuavat, että niiden omalla vastaanottavaisella asenteella on suuri merkitys illan onnistumisessa. En tarkoita, että pitäis yrittää nauraa kohteliaisuudesta, se on kiusallista, mutta on hienoa, jos antaa koomikolle edes mahdollisuuden. Muistan itse katsoneeni ekaa kertaa stand upia ihan naama norsun peräaukkona. Ajattelin silloin, että onpa hirveetä paskaa ja ärsytti se, että mua yritettiin naurattaa. Sillä asenteella en saavuttanut mitään.
Mutta sillon olin vaan katkera, koska olisin itse halunnut olla lavalla.
Mitä haluat vielä saavuttaa?
Stand upissa rautaisen ammattitaidon, jolla voi mennä keikalle minne vaan, vaikka Kampin kauppakeskuksen pihalle ja voi luottaa siihen, että selviytyy vähintäänkin ihan hyvin. Oon muuten kerran esiintynyt Kampin kauppakeskuksen pihalla.
Mikä on ollut paras esiintymispaikka? Miksi?
Jyväskylän Seisomapaikka-klubilla Ilokivessä on ainakin omilla esiintymiskerroilla ollut just sellasia valveutuneita ja avoimella asenteella saapuneita katsojia, joista mainitsin. Ja tosi mukavia ihmisiä järjestämässä stand up -iltaa.
Mikä saa sinut nauramaan?
Stand upissa tai komedioissa esimerkiksi se, kun esiintyjä on aidosti tohkeissaan tai ihan tosissaan jonkun naurettavan asian kanssa tai vaan kuvailee tilanteita osuvasti ja tunnistettavasti. Ja tosielämässä on hillittömän hauskaa kuunnella lapsia, kun ne alkaa selittää ihan vakavana tai huolestuneina jotain.
Aidot mokat naurattaa aina. Esimerkiksi viime viikolla nauroin kiljuen, kun kaveri yritti lukea uutisia radiossa ja repesi kesken nauramaan.
Nauratko omille jutuillesi?
Kyllä mä niille keksimisvaiheessa oon ainakin hymähtänyt. Noi guruni ovat sanoneet, että juttujen täytyykin naurattaa itseä, miten ne muuten vois naurattaa muitakaan.
Mitä mieltä olet Suomen stand upin tasosta? Missä on kehitettävää?
Mulla ei ole mitään vertailukohtaa, kun en ole koskaan käynyt ulkomailla katsomassa stand upia. Onhan täällä vielä aika vähän stand up-koomikoita, mutta luonnollisestikin, niitä tulee vähitellen lisää ja taso nousee sitä mukaa.
Mitä mieltä olet Suomen klubien tasosta? Missä on kehitettävää?
En osaa verrata Suomen klubeja muualle. Mutta sama juttu siis, että sitä parempi mitä enempi on valinnanvaraa esiintyjistä.
Mitä mieltä olet sitten Suomalaisista naiskoomikoista? Missä on kehitettävää?
Suhteessa määrään ihan yhtä hyviä kuin miespuolisetkin. Enemmän vaan akkojakin kehiin.
Onko naisten vaikeampi saada keikkoja?
En oo ainakaan ite missään vaiheessa kokenut, että sukupuoleni vaikeuttaisi keikkojen saamista. Ennemminkin on tullut kyselyjä keikoille, jonne halutaan nimenomaan naispuolinen koomikko, jostain syystä.
Käytkö muiden koomikkojen keikoilla?
Viime aikoina oon käynyt vähemmän, mutta tykkään käydä.
Oletko käynyt ulkomailla katsomassa stand up -komediaa?
En ole, enkä kyllä varmaan menekään. Onko typerämpää oloa kuin se, että muut ympärillä nauraa katketakseen ja mun naamalla on lukion ruotsin jättämä kysymysmerkki.
Minkälaisia ohjeita antaisit aloittelevalle stand up koomikolle?
Sanoisin samaa, mitä noi gurut ovat sanoneet mulle, että ainut keino oppia stand upia on tehdä sitä. Kannustaisin varmaan vaan menemään uudestaan lavalle, vaikka olis epävarma. Silloin kun itse kamppailin ensimmäisten keikkojeni kanssa, stand up -koomikko Tommi Mujunen jaksoi potkia mua takaisin lavalle, mistä olen hänelle tosi kiitollinen.
Miltä näyttää Pirjo Heikkilän vuosi 2007?
Ihan mielettömän hienolta. Monia upeita juttuja ja keikkoja on tulossa, joista oon tosi innoissani.
Kiitos haastattelusta.
Kirjoita uusi kommentti