Youtube tarjoaa ilmaista näkyvyyttä koomikoille

Suomen stand up -kenttä on laaja. Sen huomaa heti hakiessaan Youtubesta hakusanoilla “stand up koomikko”. Useimpia videoita on katsottu monta sataa tuhatta kertaa, riippuen osittain siitä, kuinka kauan kyseinen video on ollut ladattuna videopalvelimeen. Verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin, jolloin komedioita mielivä suomalainen yleisö oli vain vaikeasti hankittavien VHS-videokasettien varassa, Youtube on tarjonnut nyt jo reilun 10 vuoden ajan helpon pääsyn niin kansainvälisen komiikan uusimpien ilmiöiden äärelle kuin siihen, että kotimaisesta stand up -kentästä pääsee hyvin perille.

Laadukkaat taltioinnit ovat tätä päivää

Vielä kymmenisen vuotta sitten koomikoiden videot saattoivat olla suttuista materiaalia, mutta videoinnin tason noustessa myös koomikoiden videoiden taso on noussut. Suomeen on tullut tahoja, jotka ovat keskittyneet nimenomaan stand up -esitysten taltiointeihin. Lisäksi moni stand up -koomikko on ollut mukana jossain stand uppia esittelevässä televisio-ohjelmassa. Televisioesiintymiset löytyvät helposti Youtubesta. Televisio-ohjelmia on ollut esimerkiksi TV2:n Naurun tasapaino -kilpailu ja Nelosella vuonna 2016 nähty Stand up! -ohjelma. Helsinkiläisen Gloria -teatterin lavalla nähtiin peräti 28 suomalaista koomikoa. Lavalla nähtiin mm. Ismo Leikola, Jaakko Saariluoma, Heli Sutela, Niko Kivelä ja Ilari Johansson. Iltaa isännöi Mika Eirtovaara. Uusista tekijöistä mukana nähtiin esim. Toni Jyvälä ja Matti Patronen ja Robert Pettersson, Naurun tasapaino -ohjelman voittajat. Ohjelma sai myös toisen tuotantokautensa. Suomen Stand Up Clubin tuottama ohjelmaa kuvattiin oikealla stand up -klubilla. Koomikoiden setit ovat paikan päällä olleet noin 15 minuutin pituisia, mutta ohjelmaan leikattiin 9-11 pätkiä.

Youtube lisää koomikon suosiota

Youtubesta löytyy myös koko illan kestäneitä esityksiä. Tällainen on esimerkiksi vuonna 2012 kuolleen Pekka Jalavan Turun konserttitalon keikka ja Niko Kivelän Total Comedy vuodelta 2010, joka on alun perin ollut DVD -muodossa. Sami Hedbergin Kokovartalomies -kiertueet löytyvät erilaisina lyhyempinä klippeinä. Hedbergin suosio kasvoi alun perin nimenomaan varhaisen nettinäkyvyyden myötä.

Katsojan kannalta Youtube on mainio keino selvittää, minkälaisesta komiikasta pitää. Myös keikkojen tilaajalle Youtubesta on helppo selvittää, millainen esiintyjä yksityiskeikalle harkittu koomikko oikein onkaan. Tällöin vältetään väärinkäsitykset tilaajan ja esityksen välillä.

Erilaisiin koomikkotyyleihin on hyvä tutustua Youtuben kautta. Esimerkiksi Ali Jahangiriltä löytyy erilaisia klippejä, joissa Suomen ensimmäinen maahanmuuttajataustainen koomikko osoittaa katsojille puhuvansa erinomaista suomen kieltä.

Myös naiskoomikoilta löytyy materiaalia laajasti. Krisse Salmisen blondibimbo -tyyli lienee tuttu kaikille 2000-luvun alkupuolesta asti televisiota seuranneille, mutta millainen on esim. Anitta Ahosen tyyli tai vaikka Piia Rekolan? Anitta Ahosella on laaja fanikunta sellaisen yleisön parissa, jotka haluavat kuulla totuuksia keski-ikäisen, painonsa kanssa taistelevan naisen elämästä.

Youtuben käyttäminen keikkojen myyntiin

Mainoskanavana Youtube on keikkajärjestäjälle hyödyllinen. Videon yhteyteen voi laittaa linkin ohjelmatoimiston nettisivuille, joissa voidaan antaa lisää tietoa koomikosta ja keikan hinnoittelusta. Tällainen on esim. yritys nimeltä Suomen Komiikkateollisuus, jolla on koomikoistaan muutaman minuutin mittaisia keikkataltiointeja varustettuna yhteystiedoilla. Sopivaa stand up -koomikkoa tilaisuuteensa etsivä järjestäjä päätyy helposti ohjelmatoimiston sivuille katsottuaan Youtubessa erilaisia esittelyvideoita. Verrattuna moneen muuhun taiteenlajiin komedia on melko yksiselitteistä: joko koomikon tyylistä pitää tai sitten siitä ei pidä. Mielipide syntyy usein jo varsin lyhyen näytteen pohjalta.

Kopioiminen paljastuu nopeasti

Ennen koomikot saattoivat suhteellisen huolettomasti saada vähintäänkin ideoita esim. ulkomaisten koomikoiden seteistä. Nykyään Youtube paljastaa armottomasti, jos kahdella eri koomikolla on samat vitsit käytössä. Tosin stand up -vitsien aihepiirit ovat usein lähellä toisiaan, sillä tosiasia on, että samat asiat naurattavat helposti eri puolilla maailmaa.